72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille

Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Tarkista, onko varautumisesi riittävällä tasolla!

Voimalinjoja.

Sähkökatko

Mitä tarvikkeita kotoa olisi hyvä löytyä pitkittyneen sähkökatkon varalle?
Lue lisää >>

Säilykkeitä, perunoita, leipää, vesipulloja, mehutölkkejä, näkkileipää, makaronia.

Kotivara

Kotona pitäisi olla ruokaa koko perheelle ainakin kolmeksi vuorokaudeksi.
Lue lisää >>

Nainen ojentaa vesikanisteria iäkkäälle miehelle.

Vesi

Veden hakemiseen ja säilyttämiseen tarvitaan kanistereita tai ämpäreitä.
Lue lisää >>

Nainen teippaa ikkunan karmia kiinni.

Suojautuminen

Sisälle suojautuminen saattaa edellyttää ilmanvaihdon pysäyttämistä ja ikkunoiden tiivistämistä.
Lue lisää >>

Mies pesee käsiään.

Tartuntataudit

Hygienia on avainasemassa tartuntatautien välttämisessä.
Lue lisää >>

Mies lukee jotain matkapuhelimensa ruudulta.

Oikea tieto ja tietoturva

Häiriötilanteessa oikea tieto on erityisen olennaista.
Lue lisää >>

Ajankohtaista

Metsästäjiä ja metsästyskoira metsässä.

Riistaliha on kestävää, ekologista ja usein lähimetsästä

Kun kauriit syövät omenapuut ja jänikset takapihan kukkaistutukset, puutarhurin mieleen hiipii ajatus: lähilihaa takapihalta? Tästä jutusta opit, kuka voi metsästää ja mistä voit hankkia riistalihaa. Pihoilta tutut eläimet rusakko, valkohäntäpeura ja orava ovat 57:n muun villieläimen ohella suomalaisia riistaeläimiä, joista saatu saalis käytetään hyödyksi sarvista häntään. Vaikka harva enää pula-ajan oravakeittoa valmistaakaan, on riistalihan kulutus […]

Jatka lukemista »

Partiolaiset keittävät vettä ulkona pienen avotulen päällä.

Partiossa harjoitellaan varautumiseen liittyviä taitoja

Partioretkillä ja -leireillä toimitaan monesti olosuhteissa, joissa ei välttämättä ole juoksevaa vettä tai sähköjä. Samalla opitaan hyödyllisiä taitoja, jotka voivat olla tarpeen myös häiriötilanteissa. Partio on lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottavaa tavoitteellista kasvatustoimintaa. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. Partion […]

Jatka lukemista »

Vesipullo.

Helteet tulevat – huolehdi itsestäsi ja muista

Moni meistä piristyy, kun kesä tulee ja valo ja lämpö lisääntyvät. Lämmöllä on kuitenkin myös kääntöpuoli. Helle käy voi käydä voimille erityisesti ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille. Vaikka itse osaisit suojautua kuumuudelta, on tärkeää muistaa pitää huolta myös läheisistä.   Kun kesähelteet alkavat, reppuuni ilmestyy aina vesipullo, aurinkovoide ja pähkinät. Kotini sälekaihtimet ovat käytössä koko ajan ja ilmastointilaitekin […]

Jatka lukemista »

Powered by:
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKHuoltovarmuuskeskus

Lisätietoja:

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki
72tuntia@spek.fi

Rekisteriseloste
SPEK ei ota missään tilanteessa vastuuta mistään käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle aiheutuvista vahingoista – suorista, epäsuorista, ennalta arvaamattomista tai ennalta arvattavista, erityisistä tai tyypillisistä vahingoista
– eikä voiton tai tuoton menetyksestä, joka tai jotka ovat aiheutuneet sivustolla olevan tiedon käytöstä tai väärinkäytöstä.

Saavutettavuusseloste
Voit antaa saavutettavuuspalautetta tästä sivustosta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen saavutettavuus@spek.fi.

 

KUMPPANIT

 

hyötykasviyhdistys.fi.maajakotitalousnaiset.fi.martha.fi.martat.fi.mpk.fi.partio.fi.4h.fi.mehiläishoitajat.fi. Maa- ja metsätalousministeriö eli mmm.fi. ruokavirasto.fi. kotitalousopettajat.fi.  metsästäjäliitto.fi.paliskunnat.fi.Kalatalouden keskusliitto eli ahven.net.arktisetaromit.fi.Huoltovarmuusorganisaation KOVA-toimikunta.naistenvalmiusliitto.fi. punainenristi.fi.