Riistaliha on kestävää, ekologista ja usein lähimetsästä

Kun kauriit syövät omenapuut ja jänikset takapihan kukkaistutukset, puutarhurin mieleen hiipii ajatus: lähilihaa takapihalta? Tästä jutusta opit, kuka voi metsästää ja mistä voit hankkia riistalihaa.

Pihoilta tutut eläimet rusakko, valkohäntäpeura ja orava ovat 57:n muun villieläimen ohella suomalaisia riistaeläimiä, joista saatu saalis käytetään hyödyksi sarvista häntään.

Vaikka harva enää pula-ajan oravakeittoa valmistaakaan, on riistalihan kulutus Suomessa silti kova: saalista saadaan joka vuosi yli 10 miljoonaa kiloa. Tämä keventää ympäristökuormaa saman verran tehotuotetun lihan hankinnasta.

Kuka tahansa ei kuitenkaan miten tahansa voi alkaa metsästää. Ensin on suoritettava metsästäjätutkinto, jossa todistetaan teorian, lakien ja asetusten hallitseminen sekä lajitunnistuksen osaaminen. Tämän jälkeen valtiolle maksetaan riistanhoitomaksu, jolla lunastetaan kunkin vuoden metsästysoikeus. Vuosittain tämän oikeuden eli metsästyskortin lunastaa Suomessa noin 300 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkea verrattuna muihin Euroopan maihin.

Jokainen suomalainen tietää siis varmasti jonkun, joka metsästää. Ja tätä kontaktia kannattaa käyttää hyödyksi riistalihan hankinnassa.

Mistä hankkia riistalihaa?

Aivan yksinkertaista omalta takapihalta metsästäminen ei ole, mutta lähtökohtaisesti siellä on luvallista metsästää kaikkea sallittua riistaa rajoitukset huomioon ottaen. Rajoituksia omilla mailla metsästämiselle asettavat muun muassa naapurit ja lähistöllä sijaitsevat tiet, pyyntiluvat, maanomistukset ja metsästettävän alueen koko. Nämä asiat kannattaa selvittää ensin perin pohjin.

Jos metsästys tuntuu itselle vieraalta, pääsee riistalihaan käsiksi ottamalla yhteyttä rohkeasti paikalliseen metsästysseuraan. Monissa, varsinkin valkohäntäpeura-alueella toimivissa seuroissa riittää lihaa myytäväksi asti. Alkaapa riistaa näkyä syksyisin jo markettien tiskeissäkin. Monelta kaupalliselta toimijalta voi myös hankkia riistalihaa suoraan kuluttajamyynnistä.

Suomessa riistanpyyntiä harjoitetaan kestävän käytön periaatteella. Se tarkoittaa, että saalismäärä suhteutetaan aina joka vuosi kunkin vuoden eläinkantojen suuruuteen ja kantojen kehitykseen.

Varaudu riistalihalla – säilö oikein

Yleisin tapa säilöä riistaa lienee pakastus. Riistaliha on vähärasvaista ja tämän vuoksi se säilyy pakkasessa hyvänä vuodenkin. Pakastin kohtaa ongelman kuitenkin heti, kun sähköt ovat poikki.

Varautumisen kannalta ilmakuivaaminen, savukuivaaminen, vakumointi ja säilöntäpurkitus ovat pidempikestoisia tapoja säilöä lihaa myös häiriötilanteiden varalta. Palvattu tai savustettu liha säilyy kylmässä muutaman viikon.

Myös sisäelimet ovat arvostettu herkku, mutta ne kannattaa valmistaa heti tuoreeltaan parempiin suihin. Ihmisravinnoksi kelpaamattomat osat annetaan metsästyskoirille.

Riistan pieni hiilijalanjälki

Riistaliha saa syödä lajilleen tyypillistä ravintoa villinä luonnossa. Se saa liikkua vapaasti ja toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Metsästäjän kohdatessaan sen elämä päättyy nopeasti ja kivuttomasti yleensä lempipuuhansa syömisen parissa. Riistan hiilijalanjälki on todella pieni.

Myös WWF:n Lihaopaassa riistaliha esiintyy vihreänä, suositusten mukaan kohtuudella nautittuna. Hirvieläinten (hirvi, metsäkauris, valkohäntäpeura) osuus riistasta on kilomäärällisesti ylivoimaisesti merkittävin, ja näiden lajien kannat kestävät nykyisen kokoisen metsästyksen hyvin, oppaassa kerrotaan.

Mitä siitä hirven paistista sitten tehdä? Maailman parhaimmat riistaruokareseptit joka kokille löydät osoitteesta jahtimedia.fi/riistaruoka.

Kirsi Färm

Kirjoittaja työskentelee viestinnän asiantuntijana Suomen Metsästäjäliitossa ja edustaa Metsästäjäliittoa Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunnassa. Metsästäjäliitto viettää vuonna 2021 100-vuotisjuhlavuottaan.