joulukuu 2021
Lähes miljoona suomalaista tuntee 72 tunnin varautumissuosituksen
Kotivaran merkityksestä on puhuttu vuosikymmeniä, mutta koronapandemian myötä varautuminen on alkanut kiinnostaa selvästi enemmän. Lisäksi 72 tunnin varautumissuositus on tuttu yhä useammalle.
– Varsinkin korona-ajan alkuviikkoina uutisoitiin paljon kotivarasta ja termi alkoi uudestaan vakiintua suomalaisten sanavarastoon. Samalla myös varautuminen laajempana käsitteenä on tullut entistä tutummaksi ja teema näkyy nyt jatkuvasti tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Monilla keskustelupalstoilla vertaillaan, kuinka pitkään kukakin selviäisi käymättä kaupassa ja mitä muita tarvikkeita ihmisillä on kotona häiriötilanteiden varalle, sanoo viestinnän asiantuntija Sanna Räsänen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
70 prosenttia suomalaisista on kuullut 72 tunnin varautumissuosituksesta
– Teetämme joka syksy kyselytutkimuksen, jolla kartoitetaan, kuinka hyvin 72 tunnin varautumissuositus tunnetaan. Suosituksen tunnettuus on tasaisessa kasvussa, Räsänen jatkaa.
18 prosenttia suomalaisista kertoo tuntevansa 72 tunnin varautumissuosituksen ja heidän lisäkseen 52 prosenttia kertoo kuulleensa suosituksesta. Tämä tarkoittaa, että lähes miljoona suomalaista kertoo tuntevansa suosituksen.
Syksyllä 2020 vastaavat luvut olivat 8 prosenttia ja 64 prosenttia eli suosituksen tuntevien määrä on kasvanut selvästi.
Tiedot käyvät ilmi IROResearch Oy:n toteuttamasta kyselytutkimuksesta*, jossa ihmisiltä kysyttiin ensin, tietävätkö he, mikä 72 tunnin suositus on ja sen jälkeen heille kerrottiin sen liittyvän kotitalouksien varautumiseen häiriötilanteiden varalle. Tämän jälkeen vastaajilta kysyttiin, ovatko he kuulleet suosituksesta.
Varautumissuositus tunnetaan parhaiten 35–44-vuotiaiden keskuudessa, sillä tästä ikäryhmästä peräti 24 prosenttia vastasi tuntevansa suosituksen ja lisäksi 43 prosenttia vastasi kuulleensa siitä. Heikoimmin tieto on tavoittanut nuorimpia vastaajia, sillä 18–24-vuotiasta vain 14 prosenttia sanoi tuntevansa suosituksen ja heidän lisäkseen 42 prosenttia kertoi kuulleensa siitä.
Taustalla laaja yhteistyöverkosto
Vuonna 2012 perustettu Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunta (KOVA) edistää 72 tunnin varautumissuositusta.
– Varautumissuosituksen ilosanoma leviää sekä kansalaisjärjestöjen että laajan viranomaisyhteistyöverkoston kautta. Meillä on liki 400 kouluttajaa, jotka järjestävät 72 tuntia yleisötilaisuuksia ja onneksi myös tiedotusvälineet nostavat aihetta esille tasaisin väliajoin. Tavoitteemme on kunnianhimoinen: haluaisimme, että kaikissa Suomen kotitalouksissa olisi tarvikkeita, tietoja ja taitoja, miten varautua häiriötilanteisiin ja miten toimia, kun sellainen osuu kohdalla, Räsänen sanoo.
* IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. IroResearch teki 1000 tutkimushaastattelua 16.-25.11.2021.