Varautumispäivä tulee jälleen!
Valtakunnallista Varautumispäivää vietetään 7.2. Päivän teema on ”Varautuminen on yhteispeliä”. Teema tuo esille viranomaisten ja kansalaisten roolit varautumisessa sekä muistuttaa siitä, että ihmisillä on oma vastuu kotitaloutensa varautumisesta mahdollisuuksiensa mukaan.
Haluatko olla mukana viettämässä Varautumispäivää ensi keskiviikkona? Varautumispäivään voi osallistua jakamalla omassa sosiaalisessa mediassa tai esimerkiksi työpaikalla tietoa varautumisesta. Valmiit somemateriaalit löydät SPEKin Varautumispäivä-sivulta sekä keskiviikkona 72 tuntia -sometileiltä.
Varautumispäivä muistuttaa varautumisen merkityksestä ja kannustaa jokaista tekemään konkreettisia tekoja oman varautumisensa eteen. Varautumispäivä on 7.2., koska viranomaisten ja järjestöjen yhteinen suositus on, että jokaisen kotitalouden tulisi olla varautunut vähintään 72 tunnin ajaksi.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjestää Varautumispäivän yhteistyössä Kuntaliiton ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.
#varautumispäivä näkyy somessa
Varautumispäivä näkyy sosiaalisessa mediassa ja osassa kirjastoista. Lisäksi kunnille on lähetetty viime vuonna Kuntaliiton malli siitä, miten kunta voi viestiä varautumisesta verkkosivuillaan.
Päivän julkaisut löytyvät sosiaalisesta mediasta tunnisteella #varautumispäivä.
SPEK koordinoi 72 tuntia -varautumissuositusta, jota rahoittaa Huoltovarmuuskeskus.