Talven yli selviämisestä 72 tunnin selviämiseen – vuosisadat vaihtuvat, mutta varautumisessa on edelleen paljon samaa

Varautumisen opintopäivät, Tampere 5.-6.11., artikkeli 1/4

Tampereella 5.-6.11. järjestettyjen varautumisen valtakunnallisten opintopäivien teemana oli kotitaloudet ja häiriöherkkä yhteiskunta. Tampereelle kokoontui lähes sata varautumisen parissa työskentelevää viranomaista ja järjestöjen edustajaa. Opintopäivien järjestelyistä vastasi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunnan (KOVA) ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.

Suomalaisten varautumishistoria: perinteitä ja pettuleipää

Omavaraisuus ja niukkuus olivat keskeisiä suomalaisten elämässä ennen 1900-lukua. Koko elämäntapa tähtäsi pahan päivän varalle varautumiseen. Käytännössä olennaisinta oli, miten pystytään selviämään seuraavasta talvesta.

Historioitsija Ulla Koskinen on tutkinut suomalaisten selviytymisen historiaa kivikaudelta 1900-luvulle.

– Suomalaiset elivät luonnon ehdoilla. Maatalous oli häiriöille herkkä, joten Suomen historiassa on ollut useita nälänhätiä. Ihmiset pyrkivät siihen, ettei elanto olisi ollut kiinni vain riskialttiissa maanviljelyksessä, joten elinkeinoja pyrittiin hajauttamaan. Sen ohella oli karjanhoitoa, metsästystä, kalastusta, metsätaloutta, tervanpolttoa, käsitöitä ja kaupustelua.

– Ruoan loppumien oli todellinen uhka. Varsinkin maalaisväestön keskuudessa varautumisstrategia numero yksi oli perinteissä pysyminen. Esimerkiksi viljelymenetelmiin liittyvät tiedot ja taidot opittiin edellisiltä polvilta ja siirrettiin eteenpäin.

– Kaupungeissakin pyrittiin omavaraisuuteen. Ihmisillä oli viljelypalstoja ja hyötypuutarhoja. Porsaita lihotettiin joulun varalta.

Maitoa saatiin vain kesällä, sen jälkeen maidosta valmistettiin paremmin säilyvää piimää. Sadonkorjuuaikaa seurasi varastointi. Lihaa ja kalaa kuivattiin, savustettiin ja suolattiin.

1800-luvulla väestö kasvoi ja suuri osa joutui turvautumaan hätäravintoon. Suomalaiset pitivät leipää perusruokana, joten kaikkea mahdollista yritettiin kuivattaa, jauhaa, sekoittaa viljan joukkoon ja käyttää leivän valmistukseen. Leipää tehtiin jauhoista, joihin oli lisätty olkia, akanoita, sammalta, jäkälää ja vehkaa.

– Olennaista oli yhteisöllisyys ja keskinäinen avunanto. Pula-aikoina oltiin riippuvaisia sukulaisten tarjoamasta ruoka-avusta: kaupunkilaiset hakivat maaseudulta elintarvikkeita.

– On suorastaan ihmeellistä, että olemme selvinneet niukoissa oloissa täällä kylmässä pohjoisessa, Koskinen summasi.

Olemme siirtyneet mekanistisesta maailmankuvasta kompleksiseen

1800-luvulla maailma nähtiin mekanistisena, eräänlaisena öljyttynä koneistona, jossa tapahtumien välillä oli selvät syy-seuraussuhteet. Maailma oli osiensa summa ja monimutkaisiakin yhteiskunnallisia ongelmia pidettiin täysin ratkottavina, kunhan vain kokonaisuus jaettaisiin osiin.

Dosentti Harri Raisio on perehtynyt yhteiskunnan häiriöherkkyyteen.

1800-luvun loppupuolella mekanistinen maailmankuva alkoi säröillä ja havaittiin, ettei maailma ehkä sittenkään ole täysin ennustettavissa oleva kellokoneisto. Maailma alettiin nähdä kompleksisena kokonaisuutena, jossa asiat ovat kietoutuneet yhteen ja tilanteet ovatkin ennakoimattomia ja hallitsemattomia ja niiden välillä on kumuloituvia yhteisvaikutuksia.

Mekanistisessa maailmankuvassa pienillä teoilla oli pienet vaikutukset ja isoilla teoilla isot vaikutukset. Sen sijaan kompleksisessa maailmankuvassa pienillä teoilla voi olla valtavia vaikutuksia ja vastaavasti isoilla teoilla ei välttämättä ole juuri mitään vaikutuksia. Raisio otti esille hyvin arkisen esimerkin: työpaikan kahvitaukokeskustelu voi johtaa organisaatiossa suurempiin muutoksiin kuin johtoryhmän laatima strategia.

– Tänä päivänä yksi twiittikin voi muuttaa maailmaa.

– Joskus kuulee argumentoitavan, että teknologian kehitys voisi johtaa siihen, että kompleksisuus saataisiin kesytettyä. Ei saada. Kompleksisuuden sumuinen maisema on fundamentaalinen ominaisuus meidän maailmassamme.

Nyky-yhteiskunnassa uusia ryhmiä syntyy täysin spontaanisti. Itseorganisoituva toiminta, jota kukaan ei johda ulkopuolelta on niin sanottua neljättä sektoria ja se on kompleksisessa yhteiskunnassa hyvin yleistä. Tällaisia ryhmiä ilmaantuu paikallistason vuorovaikutuksessa.

– Neljännen sektorin toiminta on ketterää ja toimintaympäristön muutoksiin mukautuvaa. Esimerkiksi WTC:n iskut, Aasian tsunami ja Utøyan saaren terroriteko osoittivat, miten tavallisilla kansalaisilla on kyky organisoitua hädän hetkellä. Monet esimerkit maailmalta kertovat, että neljännessä sektorissa on paljon potentiaalia.

Resilienssin merkityksen voi kuvata squashpallolla

Resilienssillä tarkoitetaan kykyä selviytyä vastoinkäymisistä.

– Squashpallo pomppii paremmin, kun sitä puristaa ja se kovenee. Pallolla on erinomainen palautumiskyky, sillä seinään iskeydyttyään se palautuu peliin entistä vahvempana. Tällaista resilienssiä me tarvitsemme yhteiskuntana, sanoo sotilasprofessori Mika Hyytiäinen.

Sotilasprofessori (evp) Mika Hyytiäinen tuntee hybridiuhat ja informaatiovaikuttamisen.

– Aiemmin tänään historioitsija Ulla Koskinen puhui siitä, miten suomalaiset varastoivat ruokaa selvityäkseen talvesta. Nyt meillä on tavoitteena selvitä kolmesta päivästä! Meille suurin uhka on se, että yhteiskunta toimii liian hyvin. Kaikki toimii aina. Ihmiset ovat tottuneet nauttimaan yhteiskunnan tarjoamaa turvallisuutta, mutta ihmisten pitäisi oppia olemaan toimijoita.

Hyytiäinen korostaa, että nuori sukupolvi ymmärtää jo, että puolustautuminen on muutakin kuin aseen käyttöä.

Hybridisodalla tarkoitetaan sotaa, jossa ei sodita sotilaallisesti, mutta se voi olla sotaa Suomen alueella: kybertilassa ja mielipideilmastossa. Hybridisodan kohteena on ”kansa ja sen tahto”.

– Kun Suomi hävisi 2. maailmansodan, menetimme 10 prosenttia maapinta-alasta. Sodan tappiot olivat hirveitä. Hybridisodassa ei vaadita sotakorvauksia eikä alueluovutuksia.

Synkistä aiheista luennoiva ja kolumneja kirjoittava professori sai muutama vuosi sitten Apu-lehden päätoimittajalta lempinimen ”pimeyden professori”.

– Käytän titteliä. Pidän siitä, koska pimeydestä näkee valoon, mutta valosta ei pimeyteen.

Zombien hyökkäykseen ja maailmanloppuun varautumisesta hyvät vinkit vaatimattomampiinkin uhkiin

Ruotsalainen zombi-selviytymisen asiantuntija Herman Geijer katsoi lapsena ystävänsä Gustavin kanssa zombi-elokuvan ja pojat alkoivat miettiä, miten pitäisi toimia, jos zombit hyökkäisivät. Poikien ajatusleikki johti siihen, että vuonna 2011 Geijer piti Tukholmassa ensimmäisen kurssin siitä, miten zombien hyökkäyksestä voisi selviytyä. Heti ensimmäinen kurssi keräsi lähes 200 osallistujaa. Tänä päivänä Geijer kirjoittaa ja kiertää luennoimassa varautumisesta. Toki myös zombeista, mutta lähinnä varautumisesta.

Herman Geijer tituleeraa itseään zombie-selviytymisen asiantuntijaksi.

– Yhteiskunnassamme on halu perehtyä maailmanloppuun. Näemme jatkuvasti mediamelua siitä, mitä kaikkea maailmassa on vialla. Maailmanloppu tuntuu mahdolliselta.

– Olisin halunnut perehtyä zombihyökkäyksistä tehtyihin tutkimuksiin, mutta koska niitä ei ole vielä tehty, olen perehtynyt luonnonkatastrofeihin ja erilaisiin yhteiskunnan kriisitilanteisiin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että eivät ihmiset ole vain uhreja, vaan he kokoontuvat yhteen ja auttavat toisiaan. Tämä on todistettu esimerkiksi WTC:n terrori-iskujen, New Orleansia tuhonneen hurrikaani Katrinan ja Argentiinan talouskriisin yhteydessä.

– Zombi-elokuvissa kaikki säntäilevät paniikissa ja lopulta kuolevat, koska ihmiset eivät tee töitä yhdessä ryhmänä. Todellisessa elämässä ihmiset pysyvät yleensä rauhallisina ja rationaalisina ja auttavat toisiaan.

Luonnonkatastrofien yhteydessä rikollinen toiminta ei lisäänny. Ihmiset eivät ole passiivisia, vaan ratkovat ongelmia. Ihmiset eivät muutu itsekkäiksi, vaan ovat hyvinkin solidaarisia.

– Zombi-hyökkäyksen varalle minulla on selvät ohjeet: pidä huolta kunnostasi, sillä juoksemalla pääsee karkuun. Ihmiset tarvitsevat toisiaan eli tutustu naapureihisi. Luo yhteisöjä. Porukalla katastrofeista selviää paremmin ja toipuu nopeammin.

Geijer tavoittaa teksteillään ja kursseillaan ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneet varautumisesta vaan zombeista. Ikään kuin vahingossa he oppivat juuri niitä tietoja ja taitoja, joita kutsutaan varautumiseksi.

***

Lue myös muut varautumisen opintopäiviltä kirjoitetut artikkelit:

Yksi selviytyy luonnon armoilla ja toinen selviytyy siitä, että kauppa on hetken kiinni

Vesihaasteita todellisuudessa ja harjoituksissa – kaikkialla tarvitaan ämpäreitä

Ilmastomuutos tekee varautumisesta entistäkin ajankohtaisempaa