Blogi


Mikä ihmeen 72 tuntia -suositus?

Otsalamput käytössä sähkökatkon aikana.

Suomessa suositellaan kotitalouksia varautumaan häiriötilanteiden varalle siten, että kodeissa pärjättäisiin vähintään 72 tuntia itsenäisesti. Mutta miksi kotitalouksien pitäisi varautua kolmeksi vuorokaudeksi – eikö viikko olisi parempi?

Kotitalouksien varautuminen kriiseihin on ikiaikaista, mikä on helppo käsittää, kun pohtii elämää menneinä vuosisatoina. Aiheeseen voi tutustua lukemalla esimerkiksi mainion, historioitsija Ulla Koskisen, Suomessa selviytymisen historiaa -teoksen. Nykypäivään verrattuna perheiden, sukulaisten ja yhteisöjen apu sekä kriiseissä että arjessa on ollut hyvin merkittävä. Tämä voi tuntua vieraalta nykyihmisestä, joka toimii eräänlaisena solmukohtana palveluverkostojen laajassa kudelmassa ja on palveluyhteiskunnasta riippuvainen.

Solmukohtaan tulevat langat saattavat katketa. Sähkö, vesi, ruoka ja terveydenhuolto ovat vain esimerkkejä palveluista, jotka voivat häiriintyä. Mitään ei kannata pitää itsestään selvänä, kuten koronapandemia on osoittanut. Toisaalta uhkakuvia ei pidä liioitellakaan. Huoltovarmuustyötä seuranneena, olen ollut vaikuttunut, miten paljon varautumistyötä tehdään eri toimialoilla ja hyvä niin! Valitettavasti varautumisen lähtökohtana on ajatus, että kaikkia uhkia ei voida estää toteutumasta, eikä kaikkia edes välttämättä tunnisteta. Mutta se, mihin voidaan vaikuttaa, on varautumisen ja laajemmin kriisinsietokyvyn vahvistaminen. Tässä kokonaisturvallisuuden maailmassa myös kotitalouksilla on tärkeä tehtävä täytettävänä ja siitä pitää osata kertoa selkeästi: 72 tuntia.

Mihin suositus perustuu?

Kotitalouksien varautumiseen tähtäävä 72 tuntia -suositus on käytössä useammassa maassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa katastrofien hoitoon keskittyvä FEMA (Federal Emergency Management Agency) on jo pitkään muistuttanut yhdysvaltalaisia, miten viranomaisilla voi kestää useita päiviä ennen kuin apu löytää perille. Suomeen suositus rantautui, kun huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunta esitti suosituksen käyttöönottoa Suomessa. Taustatyöt aloitettiin vuonna 2016 ja seuraavana vuonna ryhdyttiin rakentamaan 72 tuntia -kouluttajien verkostoa.

Etenkin sähkökatkot nähtiin sellaisena uhkana, johon tulisi varautua. Tähän vaikuttivat mm. Hannu- ja Tapani-myrskyt, mutta myös valmiusharjoituksissa saadut kokemukset. Suosituksen soveltuvuus Suomeen perustuikin osittain VALVE 2014 -sähköhäiriöharjoituksesta saatuihin havaintoihin, joiden mukaan kantaverkon romahduksesta aiheutuva sähkökatko kestäisi todennäköisesti useita päiviä. Myös kansallinen riskiarvio (2015) uhkakuvineen oli tärkeä dokumentti, johon suositusta peilattiin. Keskeinen johtopäätelmä oli, että merkittävässä häiriössä kansalaisten omatoimisuus korostuu.

72 tuntia -suosituksen valintaan vaikutti myös halu parantaa etenkin kaupunkilaisten varautumista, sillä kansalaisten varautumiseen perehtyvän tutkimuksen mukaan heidän varautumistoimensa näyttävät olevan muita vähäisemmät. Kaupungistuminen vaikuttaa varautumisen tapoihin, ja pidettiin epärealistisena vaatia kerrostaloasujilta viikkokausia kestäviä kotivaroja tai aggregaatteja. Varautumistutkimuksissa on havaittu, että liialliset vaatimukset varautumisesta koetaan luotaantyöntäviksi. Vähäisempikin varautuminen on parempi kuin ei varautumista laisinkaan. Toisaalta kyseessä on minimisuositus, josta ei pidä tulla maksimia. Jatkossakin saa varautua, vaikka kuukauden tarpeisiin.

Käsityksemme mukaan tulevaisuudessa on entistä enemmän ihmisiä, joilla varautuminen ei ole osana elämäntapaa (esim. varastointitila, varalämmitys, omavaraisuus) kuten aikaisemmin on ollut. Tällöin varautumisosaamista joudutaan edistämään ja opettamaan. Väestönsuojelun näkökulmasta 72 tunnin suositus oli myös yhdenmukainen nykyisen pelastuslain kanssa, jonka mukaan väestönsuojat, esimerkiksi taloyhtiöissä, tulisi saada käyttökuntoon 72 tunnissa.

Viranomaisten ja yritysten lisäksi myös järjestöillä on tärkeä tehtävä

Järjestöjen rooli varautumisen edistäjänä ei ole mikään uusi asia. 1900-luvun alkupuolelta asti on ollut järjestöjä, jotka ovat halunneet edistää kansalaisten pärjäämistä kriisien keskellä. Edelleen lukuisissa järjestöissä panostetaan varautumiseen ja väestönsuojeluun liittyvien taitojen ja tietojen leviämiseen. Jokainen järjestö voi löytää varautumisesta oman näkökulmansa. Yksi neuvoo kotitalouksia ruokahuollon ja kotivaran osalta, toinen opettaa vanhuksille kybertaitoja ja kolmas näyttää nuorille, miten tulet tehdään. Yhteistä näille kaikille on sanoma, jossa kannustetaan kansalaisia omatoimisuuteen ja aktiiviseen elämänotteeseen. Näistä taitavista kansalaisista, jotka tietävät omalla toiminnalla olevan merkitystä hädän hetkellä, muodostuu kriisinkestävän yhteiskunnan selkäranka.

 

Heikki Laurikainen.

 

Heikki Laurikainen

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä ja toimii puheenjohtajana Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunnassa.

 

Maa- ja kotitalousnaiset panostaa 72 tuntia -työhön

Naisia pöydän ääressä kokoushuoneessa keskustelemassa.

Viesti häiriötilanteisiin varautumisen tärkeydestä leviää. Maa- ja kotitalousnaisissa on jo lähes 20 varautumiskouluttajaa.

Maa- ja kotitalousnaiset on pitänyt kotivaraa ja muita varautumisasioita esillä jo vuosikymmenien ajan. Olemme muun muassa järjestäneet tapahtumien yhteydessä kotivaranäyttelyitä ja puhuneet varautumisesta erilaisissa tilaisuuksissa.

Kun Huoltovarmuuskeskus vajaa kymmenen vuotta sitten perusti Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunnan, ns. KOVA-toimikunnan, myös Maa- ja kotitalousnaisista tuli sen jäsenjärjestö. Toiminnan aikana on muun muassa kehitetty yhteistyössä viranomaisten kanssa 72 tuntia -varautumissuositus, jonka mukaan kodeissa pitäisi pystyä pärjäämään itsenäisesti vähintään kolme vuorokautta, ennen kuin yhteiskunnan palvelut saadaan toimimaan häiriötilanteissa.

Kun 72 tuntia -varautumiskonsepti ja siihen liittyvä kouluttajakoulutus luotiin, ehdotin, että ainakin kaikki järjestötyössä mukana olevat toimihenkilöt osallistuisivat 72 tuntia -varautumiskouluttajakoulutukseen. Kun koronapandemia tänä vuonna iski ja monia koulutuksia, tilaisuuksia ja tapahtumia jouduttiin perumaan, tiedustelin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöltä, voisiko koulutuksen järjestää etäkoulutuksena.

Asiat järjestyivät nopeasti. Huhtikuussa järjestettiin 72 tuntia -varautumiskouluttajakoulutus kahtena koulutuskertana Zoom-sovelluksen avulla. Varautumiskouluttaja Kaci Bourdachen asiantuntevan opetuksen myötä järjestömme sai kertakoulutuksella lähes 20 uutta 72 tuntia -kouluttajaa eri puolille maata. Käsittääkseni tämä oli ensimmäinen verkossa kokonaan järjestetty 72 tuntia -kouluttajakoulutus, joten siinä mielessä teimme pioneerityönä yhdessä koulutuksen järjestäjän kanssa melkoisen digiloikan.

Kouluttautuminen on myös innostanut asiantuntijoitamme viemään asiaa eteenpäin heti tuoreeltaan. Varautumisasiat ovat olleet syksyllä esillä muun muassa Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten virtuaalisesti järjestetyissä jäsentapahtumissa. Osassa maata on myös päästy pitämään 72 tuntia -esittelyjä paikan päällä järjestetyissä tilaisuuksissa. Palautteen mukaan keskustelua on syntynyt kiitettävästi.

Järjestömme kautta on mahdollisuus tavoittaa paljon ihmisiä. Kotien varautuminen on meille tärkeä asia. Olemme sitoutuneita viemään viestiä eteenpäin myös vastaisuudessa. Muun muassa järjestömme verkkosivuilla on paljon tietoa aiheesta.

Olemme tyytyväisiä siihen, että myös suomalaisen tuotannon omavaraisuutta on alettu arvostaa yhä enemmän. Sekinhän on osa varautumista ja huoltovarmuutta.

 

Helena Velin.

 

Helena Velin

Kirjoittaja työskentelee järjestöpäällikkönä Maa- ja kotitalousnaisissa ja toimii järjestönsä edustajana Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunnassa.

Jokaiseen kotiin kotivara

Hedelmiä, vihanneksia, kananmunia, hilloa ja mehua.

Reilu sata vuotta sitten suomalaiset varastoivat ruokaa, jotta pysyivät hengissä talven yli. Tietotaito kulki isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Tänä päivänä tiedot ja taidot eivät enää välity sukupolvelta toiselle ja siksi ruokavarastoa pahan päivän varalle ei enää kaikilla ole.

Palveluyhteiskunta on muuttanut käyttäytymistämme. Kun kaupat ovat auki yötä päivää, ei monellakaan ole kotona ruokaa ja juomaa varastossa. Varsinkin kaupungeissa yksin asuvilla ja nuorilla voi olla jääkaapissa vain valo. Kun kotona ei ole mitään hätävaraa voi pelkkä sairastuminen aiheuttaa hankaluuksia. Eräs nainen pyysi kaupunginosan Facebook-ryhmässä apua, voisiko joku tuoda hänelle ruokaa, kun hänelle iski migreeni. Pieni kotivara olisi ollut paikallaan.

Kotivara on varautumista yllättäviin tilanteisiin, jonka avulla voidaan lieventää häiriöiden aiheuttamia haittoja ja helpottaa arjen sujumista. Hyvin varautuneet ihmiset kykenevät myös auttamaan muita hädässä olevia ja siten edistämään laajemmin yhteisön pärjäämistä. Kotivaralle voi tulla yllättävä tarve, jos ei sairastumisen tai tapaturman takia pääsekään kauppaan. Lisäksi kotivara on äärimmäisen tärkeä, jos esimerkiksi myrsky aiheuttaa pitkittyneen sähkökatkoksen ja kaupat joutuvat sulkemaan ovensa.

Häiriötilanteessa kansalaisten pitäisi pärjätä ainakin 72 tuntia omin avuin, jolloin viranomaisilla on aikaa saada palvelut käynnistettyä. Joka kodissa pitäisikin olla juomaa ja ruokaa sekä välttämättömiä tarvikkeita kolmeksi päiväksi. Muutama litra pullovettä ja puhtaat vesiastiat kuuluvat kodin vakiovarustukseen. Lisäksi varastossa tulisi olla muutamaksi päiväksi sellaisenaan syötäviä hyvin säilyviä elintarvikkeita. Kotivaraksi kannattaa varata vain ruokia, joita tulee normaalistikin käytettyä. Näin ruokien kierto sujuu eivätkä elintarvikkeet pääse vanhentumaan ja syntymään hävikkiä.

Tutkimusten mukaan maaseudulla on paremmat varastot ruokaa ja juomaa, kuin kaupungissa. Maalla kauppaan voi olla pitkä matka, lisäksi varastotilat ovat suuremmat, jolloin voi säilyttää suurempia määriä ruokaa. Perinteisesti maaseudulla ollaan myös enemmän omavaraisia, kasvatetaan kasviksia, kerätään luonnon antimia ja säilötään.

Jokaisen meistä tulisi huolehtia itsestään ja läheisistään sekä tietää miten varautua häiriötilanteisiin. Tietoa ja koulutusta omatoimisesta varautumisesta kotivarasta saa esimerkiksi pelastusalan ja kotitalousneuvonnan järjestöistä.

Onko sinulla kotona vettä ja ruokaa 72 tunniksi?

Kirjoittajat:
kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä, Marttaliitto
järjestöpäällikkö Helena Velin, Maa- ja kotitalousnaiset

Blogi on julkaistu alun perin 2.12.2019 Aamulehden mielipidekirjoituksena.

 

Ämpäreiden tärkeyttä ei voi liioitella

Ämpäreitä.

– Iskä, mahaan sattuu.

– OK, mene vessaan!

Käärin reiteiltä matot rullalle, raivaan lastenhuoneen lattialta lelut pois ja otan yrjöämpärit esiin. Rutiiniliikkeitä viiden lapsen isältä.

Elämän opetuksessa kantapää on ollut kovilla:

  • Taudit tarttuvat, joten käsien pesua on hankala korostaa liikaa.
  • Lakana ei suojaa patjaa oksennukselta, eikä ripulilta – patjansuojus suojaa.
  • Saippua ei riitä taltuttamaan noroa. Kaapista on syytä löytyä aina klooripohjaista desinfiointiainetta. Putsaa säännöllisesti myös ovenkahvat, hanat jne.
  • Erilliset yrjöämpärit ovat järkevä ostos, ja niitä on oltava enemmän, mitä perheenjäseniä – ämpäriä huuhdottaessa puhdas on löydyttävä tilalle.
  • Sohvan kankaat on syytä olla irrotettavissa ja pestävissä.
  • Yövalot nopeuttavat vessaan pääsyä.
  • Siivousvälineiden on oltava hyvät – rättejä tarvitaan ja paketti kertakäyttöhanskojakin on ihan hyvä ostos.
  • Käsidesi on pop.
  • Tyynyjä ja peittoja on hyvä olla pari ylimääräistä.
  • Jätesäkkirulla on järkevä ostaa etukäteen. Niihin saa sotkuiset vaatteet, lakanat jne. odottamaan pesua.
  • Vessapaperia on oltava varastossa.
  • Koti kannattaa pitää puhtaana ja ylimääräiset tavarat kannattaa heittää pois – helpottaa siivoamista.
  • Uusin havaintoni on, että pyykkiä on syytä pestä aina, kun aikaa riittää. Niinkin tylsiä juttuja, kuin alushousuja tai liinavaatteita voi tulla ikävä, kun kaikki ovat pesussa / jätesäkissä.
  • …ja jos on pieniä lapsia tai esim. iäkkäämpiä ja vahvasti liikuntarajoitteisia, niin pieni vaippavarasto on paikallaan.

Huolehdi nesteytyksestä ja seuraa vointia, erityisesti sylivauvat ja vanhukset kuivuvat hetkessä. Yllä oleva lista on vain suuntaa antava – selvitä etukäteen, mitkä oireet tarvitsevat ammattilaisen apua ja miten eri taudit leviävät. Ja tilanteen ollessa päällä, ota yhteyttä paikalliseen terveysneuvontaan, jos tarvetta ilmenee.

Vatsatautiin varautuminen toimii myös osana pandemiaan tai bioaseen käyttötilanteeseen varautumisessa, ja on yllättävän halpaa. Tuntuihan niiden erillisten yrjöämpäreiden ostaminen kaupassa melkein vitsiltä, mutta aamuyöllä pienten potilaiden laattaamista seuratessa ostopäätös tuntui melkein Nobelin palkinnon arvoiselta keksinnöltä, vaikka idea ei ollut edes oma.

MUTTA – mitä teet, kun vatsatauti tulee kylään vesi- tai sähkökatkon aikana, eikä mene ohi parissa päivässä – osaatko pitää riittävää hygieniatasoa yllä? Entä nestetasapainoa?

 

Lauri Salomäki

Kirjoittaja on omatoimisen varautumisen kotitarveharrastaja ja ammattilainen
ja työskentelee Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella palotarkastajana